Organisaatiomuutos 1.1.2009 alkaen

samuli.jpgPOKO OY:n organisaatiossa on tapahtunut muutos 1.1.2009 alkaen. Pitkäaikainen työntekijämme Samuli Hintikka (30v) on aloittanut yrityksemme toimitusjohtajana.

 

Samulilla on turvallisuusalalta pitkä ja monipuolinen kokemus. Lisäksi kaupallinen pohjakoulutus antaa hyvät lähtötiedot vaativampiinkin tehtäviin. Hänen erikoisominaisuuksistaan mainittakoon "lehemän hermot".

 

Hän aloitti vartiointialan työt Raahessa Raahen Turvallisuusvartioinnilla v. 1998 piiri- ja myymälävartijana. Meidän palvelukseen hän siirtyi vastaaviin tehtäviin v. 1999.

 

2003 hän aloitti meillä palvelupäällikkönä ja suoritti Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon 2006. Tutkinnon myötä hän sai pätevyyden toimia liikkeemme vastaavan hoitajan sijaisena.

 

Itse jatkan POKO OY:ssä edelleen yrittäjänä sekä omistajana että hallituksen puheenjohtajan roolissa. Suunnittelen yhdessä uuden tj:n kanssa yrityksemme toimintaa jatkossakin. Uskon, että muutoksen myötä pystymme palvelemaan teitä entistä joustavammin ja paremmin.

 

 

Sauli Jaara

 
 
päivystys 24 tuntia