Päivystys 24H - Soita (08) 311 2311

Piirivartiointi

Piirivartiointi ennaltaehkäisemään vahinkoja

Piirivartiointi voidaan luokitella kohteen ennaltaehkäiseväksi turvallisuustekijäksi. Piirivartiointi sisältää ennalta sovitut, kohteen turvallisuustasovaatimuksen mukaiset tarkistustoimenpiteet, joiden avulla yrityksen tai vaikka työmaan turvallisuudesta pidetään huolta myös kun siellä ei ole ns. omaa väkeä. Myös vartiointiliikkeemme kyltit vartiointikohteessa kertovat ohikulkijoille, että kohteeseen ei ole ulkopuolisilla asiaa.

Piirivartioinnin tehtäviin kuuluu esimerkiksi lukitseminen, avaaminen, koneiden ja laitteiden sammuttaminen ja käynnistäminen sekä myös muu turvallisuuteen liittyvä havainnointi: kohteen lämpötila, savun ja kaasun hajut, vesivahingot ym. Lisäksi mikäli hälytinjärjestelmälle sopimattomalla alueella (työmaat, ulkoalueet) havaitaan varkauksien merkkejä piirikierroksilla, saadaan tutkinta aloitettua nopeasti ja varkauksien/anastuksien selviämistodennäköisyys voi parantua.

Piirivartiointi on hyvä tukitoiminto valvottavan kohteen turvallisuustoimien joukossa, mutta tutustu myös muihin palveluihimme ja halutessasi ota meihin yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä toimiva kokonaisuus yrityksesi turvaksi.

piirivartija kierroksella